Fibrotarinoita

Fibro vm. 74:n tarina

Olen sairastanut fibroa ainakin kaksikymppisestä saakka, eli lähes 30 vuotta. Olin tuolloin nuorena tyttönä reumalla hoidossa tulehtuneen nilkan takia. Kukaan ei puhunut fibromyalgian mahdollisuudesta. Tein raskaita ravintola töitä ja olin aina ihan poikki ja kroppa kipeä. Reumalla hoitaja ihmetteli väsymystä.
Ihmettelin aina, kun kaikki työkaverit jaksoivat touhuta vapailla ties mitä, minä en. 20 +risat ihminen. Kaikki vapaat ja lomat meni palautteessa, eikä riittänytkään. Tilanne helpotti , kun lähdin opiskelemaan, mutta silti ei ollut energiaa, niin kuin muilla. Kotikasvatuksen ankaruuden myötä pidin itseäni laiskana ja saamattomana. Tunsin häpeää ja riittämättömyyttä. Sain jatkuvasti palautetta äidiltäni ja mieheltäni. Minulla on 2 lasta ja vauva ja pikku lapsi aika oli vaikeaa ja elin ihan sumussa. Mitään tukea en saanut mieheltä. Olin välillä työttömänä ja ne ajat meni joten kuten, mutta kun jouduin palaamaan ravintola alalle, kunto romahti pahemmaksi kuin ikinä. Lisäksi erosin lasteni isästä ja stressiä vähentääkseni kuntoilin todella paljon. Tietämättäni poltin kynttilää molemmista päistä. Niin kauan, kun kroppa ja mieli sanoi sopimuksen irti. Nyt olen ollut pois työelämästä pois kohta 1,5 vuotta, enkä ole palautunut. Väsymys ja aivosumu on jääneet asumaan. Elämä on muuten mallillaan, hyvä parisuhde ja elämä. En tiedä missä kunnossa olisin ilman rakasta miestäni. Parisuhde on kannatellut pinnalla ja antaa iloa elämään. Olen hyväksynyt tilanteen ja oppinut hidastamaan. Tapasin myös ekan kerran lääkärin, joka ymmärtää mistä on kyse, selitti minulle miksi olen tässä tilassa ja mikä on tämän hetken tilanteen missio,lepo ja rauhallinen hyvää oloa tuottava tekeminen ja liikunta. Toipuminen on kesken. Näillä mennään tällä hetkellä. Toivottavasti vielä olisin työkykyinen.

- Fibro vm74 -