Fibrotarinoita



Alisan tarina

Olen 50-vuotias työssäkäyvä nainen ja kasvanut erilaisten kipujen kanssa vuosikymmeniä. 

Fibromylagia sanan kuulin ensi kertaa äidiltäni kun hänellä oli vaihtelevia oireita ympäri kehoa ja varsinkin voimakasta migreeniä ja päänsärkyjä. Vatsakin reagoi hyvin herkästi erilaisiin ruokiin ja varsinkin stressitilanteissa. Aikuistuessa huomasin vastaavia oireita itselläni, mutta en ajatellut niitä yhtenäisesti vaan etsin aina lääkket ja ruokailutavat, jotka toimivat. Eräs lääkäri lopulta sanoi, että jätä vehnä ja sokeri niin se jo helpottaa. Energiat pysyivät paremmin ja virtaa oli.

Aivan eri syistä kuitenkin päädyin vuosia myöhemmin HUS:in kipuklinikalle ja siellä diagnosoitiin fibromyalgia. Olin jo silloin ajatellut, että enhän minä mitään sairausvakuutusta saa kun on kaikenlaista oiretta. Vasta kuusi vuotta myöhemmin tajusin, että diagnosointi itsessään oli ratkaiseva tekijä.

Kun täytin sairausvakuutuslomakkeita, huomasin, että lähes ensimmäisenä kysyttiin "Onko sinulla todettu fibromyalgia". Olin vastannut "kyllä", koska se näkyi asiakashistoriassa niin monella lääkäriasemalla. Kun kieltävä päätös tuli vakuutusyhtiöltä soitin sinne ja kysyin syytä. Vastaus oli: "Sinulla on todettu fibromyalgia, ja se voi aiheuttaa niin monia oireita, että diagnoosi yksinään sulkee pois edellytykset saada vakuutusta. Puhumattakaan, jos mukana on vielä muita sairauksia (max 6)."

Olin todella harmissani. 7-vuotta sitten olisin saanut vakuutuksen. Nyt tämä yksi diagnoosi vei sen mahdollisuuden. Olin myös harmissani, koska ei fibromyalgia aiheuta "mitä vaan". Ei minulla ollut sydänsairauksia, syöpää, jne. Eli ei fibromyalgia todellakaan voi aiheuttaa "ihan mitä vaan", eli hyvin huonosti sairaus on määritelty. Kaipaan todellista diagnoosia. Ei fibromyalgiaa tulisi käyttää tekosyynä luokitella kaikkia sairauksia sen alle vakuutusmaailmassa. Jos näin olisi niin silloinhan se pitäisi olla myös Kelan piirissä ja riittävä syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Miettikää tarkkaan, missä vaiheessa teetätte diagnoosin, koska se ei auta tällä hetkellä millään tavoin itse oireyhtymän hallintaan, korvauksiin, sairaslomiin, jne. Äitini ja muutaman muutkin läheiset ovat eläneet ilman diganoosia, mutta materiaalia on paljon, joten fibromyalgiaa voi hoitaa ihan ilman lääkärin kumileimasinta. Aina olen saanut tarvittavat lääkkeet, koska jos on tulehdusta ja kipua niin kyllä niihin jotain löytyy. 

Tsemppiä kaikille!

- Alisa -